Quarterhevonen
Amerikasta kotoisin oleva quarterhevonen on saanut nimensä laukkakilpailuista, joissa radan pituus oli neljännesmaili (eng. quarter), eli noin 400 metriä. Quarterrotu polveutuu espanjalaisten Amerikkaan tuomista hevosista. Amerikan itäisiin osavaltioihin 1600- ja 1700-luvuilla asettuneet uudisraivaajat risteyttivät mukanaan tuomiaan hevosia espanjalaisperäisiin hevosiin tavoitteena tuottaa laadukkaita yleishevosia, jotka sopisivat maataloustöihin, ratsastukseen ja vaunuhevosiksi. Näistä risteytyksistä tuli vankkoja ja vahvoja hevosia, joista tuli uudisraivaajien "oikea käsi". Suurten karjatilojen yleistyessä lännessä quarterhevoset saivat tilaisuuden näyttää kykyjään karjanpaimenten väsymättöminä työtovereina. Luotettavat, vahvat ja pelottomat quarterhevoset täyttivät karjanpaimenten ratsuilleen asettamat korkeat vaatimukset. Ajan myötä hevoset oppivat vaistoamaan nautojen liikkeet ja oppivat kääntymään, pysähtymään ja lähtemään liikkeelle silmänräpäyksessä.
Englantilaisten kasvava innostus laukkakilpailuihin johti siihen, että nopeita ja ketteriä quarterhevosia alettiin käyttää ajankuluksi järjestetyissä laukkakilpailuissa. Kilpailuja voitiin järjestää missä vain, missä vähintään kaksi hevosta mahtui laukkaamaan rinnakkain. Radaksi kävi esim. kylätie tai metsäpolku. Quarterhevosille kehittyi uskomattoman lihaksikas ja vahva takaosa, jonka avulla ne pyrähtivät nopeasti kiitolaukkaan lähes paikaltaan. Quarterit pärjäsivät parhaiten lyhyillä matkoilla. Täysiveristen laukkakilpailujen yleistyessä, kiinnostus quartereihin laski. Kun koneet yleistyivät myös karjatiloilla, quarterhevosista tuli lähinnä harrasteratsuja, kuten monista muista hevosroduista.
Nykyään quarterhevonen on maailman suosituin rotu, jo pelkästään AQHA:n on rekisteröity yli viisi miljoonaa hevosta. Suomessa quarter on kuitenkin aika uusi rotu ja täällä on vain kourallinen quarterhevosia - arviolta 150-200kpl.
Lähteet: SQHA, J. Draper Gummeruksen Suuri hevoskirja